lauantai 23. elokuuta 2014

PKU paneelin tulokset

Eilen tosiaan tuli kirje kennelliitolta, jossa oli Pohjoismaiden Kennelunionin paneelin tulokset Irwinin kyynärkuvista.
Samoina tulivat takaisin, kuin minä lähtivät eli 2/0.

Edelleen hieman ristiriitaiset tuntemukset itselläni, että mikä lopputulos nyt on. Suomen parhaat ortopedit ei löydä vikaa ja kyynär on heidän mielestään täysin terve eikä vaadi operointia, mutta kenneliiton lääkärit löytävät vian.
Mitään oireita Irwinillä ei ole, mitä kuulemma pitäisi olla, jos varislisäke on murtunut.
Irwin ei onnu ja jaksaa pitkiä lenkkejä ja metsässä juoksee minkä kerkeää, eikä mitään ongelmaa ole tullut.

No katsotaan ajan kanssa ilmeneekö mitään, tällä hetkellä kuitenkaan jalalle ei mitään tehdä, koska suomen parhaiden ortopedien mielestä jalka tosiaan on terve, eikä muutoksia jalassa näy, joille jotain tarvitsisi tehdä.

Vähän itsellä on vain olo, että keneen tässä pitäisi luottaa ja ketä uskoa??



torstai 14. elokuuta 2014

Kuulumisia :)


Treenien suhteen on ollut aika hiljaista.
Viime kokeen jälkeen ajattelin pitää jonkinlaisen treeni tauon, jotta saataisiin taas uutta puhtia seuraaviin kokeisiin.

Kerran kävimme fb porukan kanssa treenialemassa. Sielä otin treenit sillä asenteella, että palkkausta tulee ja vähän ns. hömppä mielessä.
Paikkamakuun tein niinkuin kokeissa, kun se on Irwinillä niin varma liike, mutta ikinä sitä ei mielestäni voi vahvistaa likaa ja kun muita koiria oli paikalla, niin saatiin vähän kokeenomaisempi suoritus.
Seuruuta tein pikkupätkiä ja niissä koitin kävellä itse mahdollisimman reippaasti, jotta se minun ainainen hidastamis ongelma jäisi pois :D
Irwin kyllä seuraa hyvin, melkeinpä parremin kun vauhti on nopeampi, ei kerkeä keskittyä muuhun ja kontakti pysyy paremmin, tiedä sitten mistä johtuu, että rupean kävelemään niin hitaasti, etenkin juosten seuruun jälkeen, mutta nyt on pakko saada se muutettua pois!
Hyppyä otin matalalla korkeudella, jotta saataisiin sitä taas varmemmaksi ja onistuneita suorituksia. Alkuun Irwin ei meinannut lähteä hyppäämääm,  vaan katsoi vaan minua. Tein sitten muutaman vain hypyn ohi kävelemisen, niin että Irwin hyppäsi ja palkkasin siitä, jota "hyppy" käsky vahvistuu. Lopetin sitten kun saatiin onnnistunut suoritus.

Kävimme Irwinin kanssa taas hierojalla. Epäilin että jumeja löytyisi selästä ja etenkin lantion alueelta, kun oli niin jäykkänä vimme purutapauksen ja hotspotin jäljiltä, joten voi myös siinä olla syy, että hyppy ei ole oikein sujunut.
Irwin oli taas aivan innoissaan kun huomasi mihin mentiin:D
Aivan niinkuin epäilinkin jumeja löytyi juuri selästä ja lantiosta. Hyvin Irwin antoi hieroa, vaikka kipeimmissä kohdissa katseli hierojaa huolestuneella ilmeellä, mutta painoi pään kuitenkin takaisin maahan ja nautti silminnähden:)
Hieronnan jälkeen Irwin oli huomattavasti vetreämpi ja liike sulavampaa :)

Viime keskiviikkona 6.8 kävimme taas paimentamassa lampaita Eräjärvellä.
Vaikka vuosi oli viime kerrasta jo kulunut, tuntui Irwinillä olevan jäänyt jotain muistikuvia pääkoppaan :D
Hoksasi heti, että lampaita pitää ohjata takaapäin ja sai jopa siirreltyä laumaa:)
Toisen kerran kun menimme kokeilemaan, nousi Irwinillä hiukan kierrokset ja sai villatupon suuhunsa, mutta sain kuitenkin vireen taas siihen tilaan, että niitä lampaita ei kuulu syödä:D
Oli sen verran taas uutta touhua, että oli kyllä väsynyttä poikaa, kun päästiin kotiin:D
Mutta oli ihana nähdä, kun Irwin oli niin innoissaan ja selvästi nautti tekemisestä ja itselläkin oli mukavaa, vaikka ilta olikin todella kuuma!
Ensivuonna ehdottomasti viimeistään uudestaan!:)


Viime viikon tortstai ilta lähdimme Kuhmoisiin ja vietimme sielä viikonlopun.
Perjantaina kävimme Lauran kanssa katselemassa Maailman voittajan menoa.
Hieno tapahtumahan se oli!:)
Shoppailun suhteen ostin aika vähän, mielestäni tarjontaa oli vähemmän, kuin oletin, mutta kyllä sieltä silti jotain mukaan löytyi:)
Mutta kaiken kaikkiaan mukava viikonloppu oli, niikuin aina, kun menen Lauran luokse Kuhmoisiin, kunnon nauruterapiaa ja Irwin sai viettää aikaa Wiwon ja Ellin kanssa!:)