sunnuntai 12. elokuuta 2012

Piirtelyä

Sain veljeltäni tiöauksen, jossa hän halusi kuvat Nellistä ja Irwinistä, sekä hänen kaverinsa kultaisestanoutajasta Tupusta, joka jouduttiin juuri lopettamaan ja joka oli myös todella tärkeä koira veljelleni. Aamulla sitten tuli oikein piirustus inspiraatio ja teinkin sitten parissa tunnissa valmiiksi kaikki työt. Onnistuivat mielestäni ihan hyvin ja olen tyytyväinen kaikkiin. Kuvat hieman vääristävät värejä ja piirustuksia muutenkin, mutta kyllä niistä selvää saa :)


                                               Tässä vielä luonnokset kaikista piirustuksista:
                                                                         Nelli
  Tupu                                                                                                            Irwin



















Olen lisäksi tehnyt muutamat kyltit ja sain niistäkin nyt vihdoin ladattua kuvat ja lisättyä ne

Tässä kuvat kyltistä, jonka tein lahjaksi. Kyltin Labradorinnoutajan pää on tehty muovailumassasta.















Sitten tilaustyö kyltteinä oli vielä kyltit trimmaamoon:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti