lauantai 28. joulukuuta 2013

Hyvä vireiset treenit, vihdoinkin!:)




Kävimme torstaina ottamassa Millan kanssa iltatreenit.
Alkuun vähän ajattelin, että mitähän tästä tulee, sillä olin vasta vähän ennen treenikentälle lähtöä herännyt ja olo oli vähän tokkurainen, joten mietin mitenköhän tämä vaikuttaa Irwiniin?
Treenikentälle päästyämme Irwinillä kuitenkin oli hyvä vire päällä ja kun päästin sen tolpasta irti, oli se heti innokkaana tekemässä töitä.
Seuraaminen on saati hyvälle mallille ja on aikalailla varma liike ollut aina, nyt kuitenkin kun olen ottanut seuraamista myös juostessa, paineistuu Irwin tästä ja rupeaa jätättämään. Palautuu kuitenkin nopeammin kun aiemmin, mutta jää kuitenkin joksikin aikaa varovaiseksi.
Sain Millalta palautetta ja Milla sanoi, että juostessa seuruussa, jos Irwin rupeaa vähän jätättään, käännyn hiukan Irwiniä kohti ja kumarrun vähän Irwinin päälle. Irwin kun on melko pehmeä, niin ottaa tästä sitten itseensä. Olen nyt koittanut muistaa pitää muutenkin katseeni ylhäällä seuruun yhteydessä, mutta nämä mun pakko oireet on niin pureutunut pääkoppaan, että vie aikansa kun niistä pääsee eroon :D
Toinen liike mistä Irwin paineistu oli liikkeestä seisominen. Olen ehkä vähän turhan jyrkkä komennon kanssa, sillä Irwinille varmasti lievempikin komento riittäisi. Se vaan tulee automaattisesti jyrkkänä, jotta koira varmasti pysähtyy, ettei ottaisi niitä askelia sitten eteenpäin.
Otimme myös luoksepäästävyyttä, Irwinillw on niin haastavaa pysyä paikallaan, etenkin kun joku tuttu tulee siihen lähelle ja vielä silittää! Peppu rupeaa herkästi heilumaan ja tekisi mieli hypätä syliin. Naureskeltiinkin Millan kanssa, että Irwin on kyllä hyvännäköinen, kun sen tekisi niin mieli nousta siitä ja kaikilla voimillaan pidättelee itseään, ensimmäisellä kerralla nousi, mutta muut pysyi :D
Paikkamakuuta otimme lopuksi ja se on Irwinille todella varma liike, sitä meidän ei tarvitse ihmeemmin treenata:)
Hyppyä en ottanut tänään ollenkaan.

 
Eilen kävimme myös treenaamassa  Millan kanssa.
Kotoa lähtiessä itselläni oli kova treeni into päällä ja oma virekin oli todella hyvä. Sitten lastasin nämä 4 koiraa autoon, jo se pelkkä matka kotoa autolle otti hermoille, tottakai kaikki koirat innoissaan siitä mihin ollaan menossa ja menivät sitten edestakas joka suuntaan-,-
Automatkalla koitin tyynnytellä hermojani, ettei meidän treenit menisi ihan pilalle, sen takia että itselläni hermot niin kireellä, että tiuskin siinä treenitilanteessa Irwinille, joka ottaa heti itseensä ja paineistuu.
No pääsin sitten  Millan luo ja siitä treenikentälle oli vielä vähän matkaa, onneksi noi kaikki koirat ei ihan niin paljoa enään riehunut sillä matkalla, mutta huomasin omien hermojen olevan aika tiukilla, mietinkin kentälle päästyämme, että näistä treeneistä tuskin tulee yhtään mitään!
Laitoin koirat kiinni sitten tolppaan ja pidimme ns. pienen tauon ennen kuin aloitamme treenit ja koitin siinä omia hermojani vähän tyynnytellä.

No Irwin oli vain mielissään että pääsee tekemään ja todella hyvä vire päällä, siitä sain itsellekin paremman mielen ja pystyin keskittymään vain Irwiniin ja pyrkimään siihen, että saataisiin hyvät treenit aikaiseksi.
Otin seuraamista alkuun ja hiukan käännöksiä. Hiukan väljyyttä Irwinillä on oikealle käännyttäessä ja pariin otteeseen vasemmalle käännyttäessä ei se peppu kääntynyt, mutta hyviäkin suorituksia saatiin.
Luoksetulosta olen todella tyytyväinen! Irwin tulee heti ensimmäisellä käskyllä, vauhti on todella hyvä loppuun asti ja tulee suoraan sivulle.
Otin myös kaukokäskyjen alkeita, niin että Irwin pysyisi paikallaan istu-maahan-seiso käskyissä ja paikka pysyisi tosiaan samana ja vauhti olisi suhteellisen nopea. Istumisesta maahan mennessä vauhti on todella hyvä jo, sekä maahanmenosta istumaan noustessa ja näissä käskyissä paikka pysyy hyvin. Seisomaan noustessa paikka vähän muuttuu ja Irwin tekee herkästi sen. että nousemisen jälkeen ottaa muutaman pienen askeleen, vauhti on kuitenkin hyvä ja paikkaakin varmasti saadaan treenattua kuntoon.

Otin myös liikkeestä seisomista. Koitin tänään katsoa, että miten eri äänenpaino vaikuttaisi ja pysähtyykö Irwin, vaikka äänen paino ei ole niin´jyrkkä, mutta kuitenkin niin, että käsky olisi sen verran määrätietoinen, että Irwin pysähtyy. Tämä siksi, että pyrkisin saaman Irwiniä mahdollisimman vähän paineistumaan. Irwinin pehmeyden vuoksi, Irwinille riittääkin ihan hyvin, alkuun pysähtyi hiukan laiskasti, mutta pysähtyi kuitenkin, niin että ei ottanut kuin pienen askeleen eteenpäin. Ei paineistunut yhtään niin paljon, kuin aiemmin.
Liikkeestä maahanmenot sujuvat jo hyvin, muutaman kerran vielä tulee todella laiskoja suorituksia, mutta maahan mennään kuitenkin, Tosin tänään treeneissä Irwin oli yhdessä kohtaa jotenkin sitä mieltä että maahan ei voi mennä ja kun komensin uudestaan, hiukan voimakkaammin, hyppäsi Irwin sitten kyljelleen, sillä ilmeellä että "teenkö oikein?" .....voi voi, kun se ottaa itseensä niin herkästi.

Tulipas kuvien laadusta todella hyviä, kun laitoin ne tänne -,-

Irwin ja Kirppa olivat myös todella iloisia, kun päästi vihdoista viimein Kirpan juoksujen jälkeen leikkiin :D

4 kommenttia:

  1. Oon nauranu tolle keskimmäiselle kuvalle ko näyttää et Irwin lentää ihan just kyljelleen:D

    VastaaPoista
  2. Ihana blogi ja ihania koiria:) Hienosti kirjoitettu teksi, sillä itse en osaa ollenkaan kirjoittaa noin pitkiä blogitekstejä:D Minullakin on blogi, jossa seikkailee kultainennoutaja Dina osoitteessa http://silkkiturkit.blogspot.com:) Tervetuloa tsekkailemaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon:) kirjoittaminen ei ole ikinä ollut parasta aluettani, mutta tämän blogin myötä sekin on ehkä pikkusen parantunut, kun on tullut kirjoiteltua:)
      Kiitos linkistä, täytyy käydä tutustumassa blogiisi :)

      Poista