tiistai 8. huhtikuuta 2014

ai ai ai, kun nuori on

On rankkaa olla nuori naisten mies, jonka mielestä maailman kauneimmalla tummaveriköllä on juoksut, eikä pääse juoksujen aikaan leikkimään ja liehittelemään tätä kaunotarta, vaan olla eri tarhassa ja ulvoa rakkauden kaipuutaan!

Irwin rupesi pissaileen todella tiheästi lenkeillä ja pissaaminen tiheni viikonlopun aikana ja tuli vain muutamaa tippaa kerrallaan, vaikka yritti pissata.
Maanantaina soitin eläinlääkärille ja päästinkin heti aamusta jo klinikalle, puhelun jälkeen otin vain virtsanäytteen ja lähdin samantien.
Virtsanäytteen otto ei ollutkaan niin helppoa. Irwin oli sitä mieltä ett ei voi pissata kun saunakauha ilmestyi vehkeen eteen, joten päätti lopettaa pissaamisen ja mulkoillen minua lähti toiseen paikkaan.
Neljännellä kerralla sitten onnistui:D
Lääkärillä virtsanäyte tutkittiin ja virtsan seasta löytyi bakteereja ja myös siittiöitä, joten lääkäri sanoi kyseen olevan eturauhasesta.
Irwinin eturauhanen ultrattiin ja löydökset viittasivat hyvänlaatuiseen eturauhasen liikakasvuun ja eturauhastulehdukseen.
Irwin sai vastaanotolla pistoksena Tardak-antihormonivalmisteen ja Irwinille aloitettiin lisäksi antibiottikuuri.
Joten jälleen ollaan antibioottikuurilla.....

Mutta tämä osittain myös siis vaikutti Irwinin epävarmaan käytökseen ja paineistumiseen.
Ruoka maistuu nyt todella hyvällä ruokahalulla ja on selvästi rennompi:)


Tänään oli Irwinillä hieronta-aika.
Niin kuin epäilin, Irwinillä oli selässä jumeja, jumeja oli myös lapojen kohdalla.
Alkuun Irwin hiukan jännitti tilannetta ja hierontaa suoritettiin alkuun Irwinin seistessä.
Pikkuhiljaa Irwin rupesi kuitenkin rentoutumaan ja nauttimaan hieronnasta ja meni alkuun istumaan ja sitten makaamaan ja ilmeestä näki kuinka Irwin nautti!
Kun hieronta oli tehty, Irwin jäi vaan makaamaan ja olisi ilmeisesti halunnut lisää hierontaa, nosti vähän päätään, kun sitä pyydettiin nousemaan ja päätti kuitenkin pysyä vielä visusti makuussa, josko se hieronta vaikka jatkuisi, eli ilmeisesti teki hyvää :D
Taivutukset ja venytykset meni paljon paremmin ja vetreämmin hieronnan jälkeen ja näitä olisi tarkoitus kotonakin jatkaa:)

Nyt on myös sitten aika varattu Seinäjoen Animagiin Jarmolle 15.4 klo:12.40 Irwinille kyynärien uusinta kuvauksiin, sekä selkäkuviin, vähän jänskättää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti