perjantai 4. huhtikuuta 2014

Itsetunto harjoituksia

Eli meillä on nyt tullut tässä vajaa parin viikon sisään Irwinille epävarmuutta ja tuntuu kuin Irwinin itsetunto olisi pudonnut nollaan.
Olen pohtinut mistä tämä johtuu ja monia asia vaikuttaa tilanteeseen.
Osittain luulen itsevarmuuden kaikonneen tuosta puru tapauksesta ja siinä tilanteessa omasta itsestäni. Epäilen Irwinin ns. menettäneen jollakin tapaa luottamuksen itseeni, kun karjaisin useampaan otteeseen tilanteessa toiselle koiralle, jotta tilanne raukeaisi ja saisin tilanteen loppumaan. Irwin oli tämän jälkeen melko järkyttyneessä mielentilassa ja tärisi. Tapahtuneen jälkeisen tilanteen otin perus rauhallisesti, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta ilmeisesti oli aika kova kolaus pojalle henkisesti ja itsetunnon kannalta. Koska tapahtumaa aikaisemmin ei Irwinissä tällaista epävarmuutta ollut ilmennyt.
Pari päivää tapahtuneen jälkeen Irwin rupesi ottamaan herkästi itseensä, tiedä sitten johtuiko se antibiotista, väsyttikö kenties vai johtuiko luottamuksen puutteesta itseeni. Toisaalta Irwin on ollut aika kuumissaan nyt juoksuisista nartuista, luulen että mahdollisesti voi olla jonkin asteinen lihasjumikin jossain ja osittain nämä kaikki ovat varmasti vaikuttaneet Irwinin käytökseen tapahtuen samalla hetkellä.
Mutta kaikki on vain elämää ja virheistä opitaan ja kaikkea mahdollista koirien kanssa sattuu, niin se vain on.

Irwinillä meni ruokahalu aikalailla ja useampaan päivään ei juuri syönyt mitään.
Otti itseensä todella herkästi kaikesta, etenkin treeneissä. Kotioloissakin oli jotenkin outo, ei ihan oma itsensä. Saattoi ottaa itseensä ihan arkisissa tilanteissa ja oli todella epävarma itsestään. Itse koitin rohkaista Irwiniä ja rentoutuikin osittain.

Nyt rupesin kasvattamaan Irwinin itsetuntoa. Antibiottikuuri loppui pari päivää sitten ja Irwin oli tänään jo huomattavasti enemmän oma itsensä, joten ajattelin josko antibiotit olisivat väsyttäneet tai aiheuttaneet muuten Irwinille jotenkin oudon olon.
Mutta tänään aamulla tein Irwinille itsetunnon kohotus harjoituksia.
Opetin uutta temppua "ryömi", josta Irwin tuntui olevan innoissaan kun sai tehdä jotain uutta.
Irwin oppi todella nopeasti ja itselläni oli hauskaa katsella kuinka Irwinin pääkoppa raksuttaa, välillä näyttäen ihan hylkeeltä yrittäessään päästä eteenpäin. Tästä Irwin innostui entisestään ja sai hepulit, eihän siinä itsekään voinut muuta kuin nauraa ja vire nousi Irwinillä samantien:)
Takapihalla tein Irwinille erilaisia harjoituksia, joissa sai todella paljon onnistumisia ja palkkaa.
Pyysin Irwiniä nousemaan hiukan epävakaille alustoille, josta palkkasin ja vapautin. Tein useita toistoja harjoituksia ja Irwinissä näkyi jo pienillä suorituksilla edistystä, kun huomasi voittavansa hiukan jännittävissä tilanteissa pelkonsa ja Irwiniin tuli enemmän itsevarmuutta ja tekemisen intoa. Häntä heilui kokoajan.
Itselle tuli huomattavasti parempi mieli, kun näki Irwinin taas normalisoituvan.

Tässä vielä mietin käynkö treenaamassa ennen 12.4 järjestettäviä möllitoko kisoja vai pitäisikö mennä ilman treenejä vain möllikisoihin ja keskittyä Irwinin itsetunnon kohottamiseen.
Toisaalta voisin tehdä nyt noita itsetunnon kohotus harjoituksista ja mennä möllikisoihin vain treenaamaan, vaikka treenaaman sinne alunperinkin olin menossa ja katsomaan missä Irwinin kanssa mennään. Tiedän Irwinin varmasti paineistuvan sielä jostain, mutta pyrin siihen, että paineistumista tulisi mahdollisimman vähän ja palkkaa paljon ja että onnistumisia saataisiin. Tietysti pyrin siihen, ettei kerkeäisi paineistumaan ja mielummin otan pistevähennyksiä ja saan Irwinille onnistuneen suorituksen palkkaamalla, kuin että en palkkaa ja Irwin paneistuu.
Mutta hyvillä mielin kuitenkin möllikisoihin mennään:)

Varasin tänään Irwinille ajan hierojalle tiistaiksi (8.4), niin tuleepa sekin asia sitten katsottua voisiko ollakin kyse lihasjumeista:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti