keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Tokokoe 27.5 Lempäälä

Nyt on ensimmäiset viralliset korkattu! Mahtava fiilis jäi, vaikkei ihan nappiin mennytkään :D
Ihan alkuun olin katsonut aikataulun väärin. Olin menossa paikalle jo klo:17 kun olin katsonut että alokasluokka alkaa klo:17.30, mutta matkalla luin vielä kilpailukirjeen uudestaan ja huomasinkin että avoinluokka alkaa klo:17.30 ja alokasluokka vasta klo:19, no palattiin sitten kotiin hetkeksi, mutta olin kuitenkin paikalla jo klo:18.
Alokasluokan alku muutenkin myöhästyi ja pääsimme aloittamaan vasta lähempänä kahdeksaa.
Olimme Irwinin kanssa toiseksi viiemisiä ja sillä aikaa kun muut suoritti koettaan, kerkesinkin sitten kasvattamaan omaa jännitystä ihan urakalla!

Irwiniä tuntui kiinnostavan nartut ja hallin matossa olevat hajut vähän liikaa ja sopivasti vieressä oli juuri juoksulla oleva narttu, mutta loistavaa treeniä meille:D
Paikkamakuu oli viimeisenä ja siinä vähän jännitin, että lähteekö vieressä olevan juoksuisen nartun luo, mutta kuitenkin luotin siihen., että Irwin pysyy, onhan tämä ollut meidän vahvin liike. Irwin pysyi kyllä koko ajan ja tuiotti vain minua, mutta perusasentoon tulossa nousi vasta toisella kerralla josta pisteitä väheni 0,5.

Liikkeestä maahanmenossa jäi seisomaan, mitä ei oo aiemmin tehny ja liike meni nollille, lisäksi sivulle tulo käskyssä meni sitten maahan. Luoksetulossa juoksi mun ohi ja jäi haisteleen kaikkia ihania hajuja, tätä ei oo ikinä aiemmin tehny ja sekin meni nollille.
Hypyssä alotin liikkeen vähän liian kaukaa ja Irwin kiersi esteen, kokeiltiin uudestaan lähempää ja sitten Irwin suoritti hypyn, mutta liike meni nollille.
Jännitin itse todella paljon ja monissa käskyissä ääni värisi ja kokeiden jälkeen oikein tärisytti ja alko julmettu pääkipu.
Mutta ens kuussa uudestaan ja nyt on virallisissa käyty, josko se isoin jännitys olisi sitten jäänyt näihin kisoihin:)
Hyvä mieli jäi ja mukavaa oli, vaikka venyikin myöhäseks, kisakuume iski!!:D


 ALO 3.sijoitus pistein 115 :D
Ylpee oon tästäkin! Iso kynnys ylitetty ja virallisissa korkattu!:D

Luoksepäästävyys:10
Paikka makuu: 9,5
Seuraaminen kytkettynä: 8,5
Seuraaminen taluttimetta: 8
Liikkeestä maahanmeno: 0
Luoksetulo: 0
Liikkeestä seisominen: 9,5
Estehyppy: 0
Kokonaisvaikutus: 8,5

Yhteispisteet: 115

Vähän lisää vauhtia saisi olla, josta kokonaisvaikutus pisteet väheni, muuten hyvää työskentelyä:)


Koitan latailla videoo tähän jossakin vaiheessa :)

1 kommentti:

  1. Ihana blogi sulla! Jäin seurailemaan :)
    Jos kiinnostaa pienen berniuroksen touhut niin käy kurkkaamassa http://karojaniina.blogspot.fi/

    VastaaPoista