sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Treeniä ja lenkkeilyä


Viime postauksesta onkin taas aikaa ja paljon on tapahtunut, enkä edes kaikkea muista, mutta tässä nyt jonkinlaisia kuulumisia:)

5.1 Olimme treenaamassa petsieläisten kanssa.
Oli kiva päästä treenaamaan uusien ihmisten kanssa ja saada uusia vinkkejä myös omiin tokoilu touhuihin ja muiden mielipiteitä meidän työskentelyyn.
Vinkiksi Irwinin jätättämiseen sain eteenpalkkauksen. Näin vinkin saamisen jälkeen, itsekseni mietin, että enpä ole tuota itse hoksannut sitten käyttävän, vaikka mielessä ollut, mutta tulipa sitten tuola treeneissä sitä kokeiltua ja TOIMI!
Sain Irwin seuruuseen innokkuutta ja kontaktikin parani. Otinkin sitten vain todella lyhyitä pätkiä ja heti palkkaus eteen. Seuraaminen juostessakin rupesi eteen palkkauksen myötä toimia. Heti seuruussa, kun lisäsin vauhtia ja Irwin lähti mukaan, tuli vapautus ja palkka. Näitä otin useampia toistoja ja juoksuaskelien määrää vaihdellen, jolloin kiinnostus ja kontakti pysyi hyvänä. Irwin ei paineistunut tästä läheskään niin paljon ja itse pyrin olemaan aina mahdollisimman rentona ja hyvällä mielellä ja keskittyä oikeasti vain siihen mitä sillä hetkellä tehdään ja ajatella, että me osataan tää!
Treenasimme luoksepäästävyyttäkin. Hiukan Irwinistä huomasi epävarmuutta, pysyi ihan hyvin, muutaman kerran vähän peruutti ja huomasin Irwinin olevan hiukan ns.ahdistunut, mutta saatiin kuitenkin onnistunut suoritus. Tätä pitää treenata lisää.
Keskiviikkona 15.1 kävimme Millan kanssa ottamassa aamu treenit.
Otin Irwinin kanssa lyhyitä seuruu pätkiä ja palkkausta eteen. Hain lähinnä hyvää virettä ja että saisi Irwinin vireen pysymään koko treenien ajan ja että paineistuisi mahdollisimman vähän.
Tällä hetkellä olen tullut siihen tulokseen, että meillä paras palkka on patukka. Se on helppoa eteen palkkauksessa ja Irwin innostuu siitä hyvin.
Mutta vaikka treenit lyhyet olivatkin, olen silti todella tyytyväinen Irwiniin. Vire oli hyvä, eikä Irwin paineistunut kertaakaan treenien aikana. Eteen palkkauksen johdosta ollaan päästy askel eteenpäin meidän kisatavoitteissa!:D 


Mutta muita kuulumisia.
Irwinin lähestyessä 2:n vuoden ikää rupeaa hiukan huomaamaan äijäilyn merkkejä. Vähän kokeilee välillä rajojaan muille uroksille ja pientä mielenosoitustakin on ilmassa, murkkuikää siis havaittavissa....
Mutta muutaman kerran on laumassa poika palautettu takaisin maanpinnalle ja tilanne on sillä selvä. Mikäli toinen uros Irwinille sanoo mielipiteensä, niin Irwin ei kuitenkaan lähde riitaa haastamaan, vaan yleisesti ottaen alistuu ja lähtee tilanteesta pois. Riitatilanteen tullessa Irwin kääntää päätään pois ja lähtee kääntymään muutenkin pois "hyökkääjästä". Muutamia taistelujälkiä on pojasta löytynyt ja rupia on sielä täälä, mutta eipähän pääse ego kasvamaan liian suureksi :D
Huomaa kasvamisen myös siinä, että ennen Irwinille oli ihan sama kuka meille tuli, olin minä kotona tai en, mutta nykyään on vähän sitä mieltä, että vieraiden ihmisten ei tarvitse meille tulla ellen itse ole kotona, mistä olen itse ihan tyytyväinen. Minunkin paikalla ollessa alkuun tarkkailee vierasta ihmistä, mutta kun otan tilanteen haltuuni ja sanon Irwinille "riittää" niin tilanne raukeaa sillä ja vieraat otetaan iloisesti vastaan :)
Iltaisin/öisin ja ylipäätään pimeällä lenkkeillessä epäilyttävän näköisiä ihmisiä tarkkaillee enemmän kuin ennen ja mikäli tämä ihminen on kävelemässä meidän ohitse, niin saattaa tulla sille puolen kävelemään, niin että on minun ja tämän henkilön välillä ja tarkkailee tätä henkilöä koko ajan. Tilanteen mentyä ohi jatkaa taas omia menojaan.
Irwin myös kuitenkin seuraa paljon miten itse reagoin ja turvautuu muhun aikalailla, mikäli näissä tilanteissa sanon että "riittää" niin silloin Irwin myös rentoutuu ja minä olen se joka hoitaa tilanteen.



Aika on kulunut muuten lenkkeillessä. Lenkkeilyä ollaan nyt lisätty entisestään ja nyt rupeaa myös huomaamaan että Irwin rupeaa pikkuhiljaa sitä lihasmassaa kasvattamaan ja lihas rupeaa siihen tarttumaan.
Vihdoinkin kun se lumikin tuli, niin ei enään ole sitä jokapäiväistä pesemistä ja siivoamista:)