keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Treenausta

Eilen pääsimme vihdoista viimein osallistumaan Pirkanmaan sennenin järkkäämään kilpatoko ryhmään. Kaksi aiempaa kertaa on meillä jäänyt välistä.
Pitkän tauon jälkeen oli mukava päästä treenaamaan ja nyt olisi tähtäimessä meidän seuraavat kokeet, jotka ovat 20.9.
Sennenin treeneissä otimme liikkeestä seisomista ja maahanmenoa, ruutua, noutokapula treeniä ja lopuksi paikkamakuu.

Irwinillä oli hiukan liikkeet hukassa ja liikkeestä seisomisessa otti aina muutamia askelia käskyn jälkeen. Sain sitten neuvoksi tehdä liikettä niin, että käskyn annettuani pysähdyn myös itse, jolloin Irwinin kuulusi pysähtyä seisomaan viereei. Tällä sain vahvistettua "seis" käskyä, jotta pysähtyminen tapahtuisi heti, eikä niitä ylimääräisiä askelia tulisi. Kun nämä sujuivat, rupesin ottamaan pysähtymisen jälkeen muutaman askeleen eteenpäin ja palkkasin onnistuneesta suorituksesta.
Tällaista voisi ruveta nyt enemmän tekemään, jotta saadaan liike varmemmaksi.

Ruutua treenatessa teimme lähinnä ruutuun lähettämise harjoituksia.
Alkuun koitettiin ilman nami alustaa. Jätin Irwinin ruudun reunalle, jonka jälkeen kävin taputtelemassa ruudun takaosassa ja palasin Irwinin luo, jonka jälkeen lähetin Irwinin ruutuun. Palkka tuli heti, kun Irwin meni haisteleen taputtelemaani kohtaa.
Irwin tosin oli aivan varma, että ruudusta löytyy nami jostain ja se meni vähän hakemiseksi.
tein sitten muutaman toiston namialustan avulla, vaikka en namia laittanutkaan, vaan että oli selvä merkki, minne Irwinin kuului mennä.
Muutama onnistunut suoritus saatiin, mutta loppuvaiheessa rupesi Irwinin keskittyminen herpaantumaan sen verran, kun huomasi Lauran ja Wiwon saapuneen kentän laidalle, että oli paempi jättää liike, sitten siihen:D

Noutokapulan treenausta olemme Irwinin kanssa aloittaneet jo aiemmin.
Alkuun kapula oli todella ällöttävä asia Irwinin mielestä, joten aloitin kapula treenin ihan vain siitä, että kun nenä vähän kosketti kapulan keskiosaa tuli naksu ja palkka. Näitä olemme tehneet useita toistoja aina silloin tällöin kotona ja pikkuhiljaa olen saanut yhdistettyä s käskyn "ota" ja Irwin ottaa kapulan jo kokonaan suuhunsa ja tästä tulee naksu.
ihan vielä ei kapula niin mukava asia ole, että sitä Irwin suussaan pitäisi, mutta pikkuhiljaa edetään, ettei kapulasta tulisi taas inhottavaa.

Sennenin treenien jälkeen oli sovittuna FB-ryhmän kanssa treenit hakametsään.
Irwinin kanssa en mitään kummempaa tehnyt, koska olimme jo tunnin treenannut ja uusia juttuja tehty.
Muutaman toiston hyppyä tein ja ilmeisesti vika hyppäämättömyydessä oli jumi selässä, viime purutapauksien pohjalta. Tällä kertaa kun ei hypyn kanssa ollut mitään ongelmaa, vaan Irwin lähti heti hyppäämääm ja hyvällä ponnistusvoimalla.


Nyt meillä onkin sitten edessä täyteläinen viikonloppu.
Lähdemme torstai aamuna (4.9) kohti Himosta, Onnidog taptumaan, jossa pääsemme tutustumaan erilaisiin lajeihin. Irwinin olen ilmoittanut hakuun, vepeen, peltojälkeen ja rallytokoon, mutta ihan perus tokoakin mukaan mahtuu.
Lauantaina meillä olisi edessä sitten karhutesti. Saa nähdä kuinka jätkä reagoi karhuun:)
Seurana meillä on tietenkin mitä parhaimmat matkakumppanit, Laura ja Wiwo! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti