keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Laumaelämää ja hyppytreeniä

Sainpa aikaiseksi treenailtua tässä joulunaikaan.
Tänään otin Irwinin kanssa hypyn alkeita. Aloitin hypyn treenaamisen aivan alusta, sillä tuntui että Irwinille oli jäänyt vähän huonomaku suuhun kyseisestä liikkeestä.
Hyppykorkeus oli meillä ihan alkuun 30cm, ja laitoin namialustan hypyn toiselle puolelle. Treenasimme takapihallani ja sain laitettua hypyn sellaiseen kohtaan, että sitä ei voi kiertää, sillä Irwin yritti sitä tehdä silloin joskus kun hyppyä treenasimme. Mutta tällä kertaa tosiaan halusin aloittaa aivan nollasta.
Hyppy-sanan Irwin hoksasi aika nopeasti ja herkun haettuaan kääntyi seisomaan esteen toiselle puolelle, josta sitten palkkasin. Tätä otimme useamman toiston ja nostin sen jälkeen estekorkeutta 10cm:llä, eli tämän jälkeen hyppykorkeus oli 40cm, sillä Irwin rupesi hiukan laiskasti ylittämään esteen ja meni loppujen lopuksi esteen yliastumiseen. 10cm nosto oli juuri sopiva, Irwin hyppäsi esteen yli, mutta ei ollut vielä niin korkea, että olisin joutunut kaksoiskäskyn antamaan. Näitä otimme myös useita toistoja.
Siirsin estettä myös sellaiseen kohtaan, missä Irwin pääsisi sen kiertämään.
Vaikka Irwinillä oli todella huono vire ja tuntui olevan hiukan paineistunut koko ajan, saatiin kuitenkin onnistuneita suorituksia. Namialustan otin pois treenin loppuosassa. Alkuun kokeilumielessä katsoin mitä Irwin tekee, yllätyksekseni heti hypyn jälkeen kääntyi itsenäisesti hypyn taakse seisomaan, tästä tuli sitten huippu kehut ja palkkaus ja sama uudestaan. Pari toistoa otin näin, kunnes sitten lopetin ennen kuin Irwin paineistuisi liikaa.
Kokonaisuudessa treenien kesto oli n.20minuuttia, aika tuntui kyllä paljon pidemmältä ja loppujen lopuksi kyllä edettiin aika paljon. Paljon toistoja saatiin lyhyeen aikaan. Irwinin ehdoilla nämä treenit mentiin ja Irwinin tahdilla edettiin, kyllä se ehkä sittenkin oppii aika nopeasti, vaikka viretila ei ollut parhain, mutta nyt saa hyppy muhia pääkopassa ja katsotaan sitten, koska otan seuraavan kerran. Huomenna olisi tarkoitus mennä Millan kanssa treenaamaan ja mikäli hypyn otan mukaan, voisin ehkä kokeilla miten Irwin sen suorittaa:).....malttia itselle, etten ota liikaa!
Jotenkin jäi itselle loppujen lopuksi kuitenkin hiukan huonomaku suuhun näistä treeneistä, lähinnä juuri tuon Irwinin melkein koko treenien kestäneen pienen paineistumisen takia, Irwin näytti tykkäävän kun tehdään, mutta samaan aikaan oli hiukan hämmentynyt ja jotenkin lukossa, johtuneeko sitten samassa taloudessa olleista juoksuisista nartuista tai siitä, kun tosiaan noita koiria oli joulunaikaan yhteensä 5 saman talouden alla ja kun muita koiria kielsi, otti Irwin siitä hiukan itseensä.

Mutta laumaelämään.
Oli mielenkiintoista tosiaan seurata 5 eri-ikäisen koiran laumaelämää samassa taloudessa.
Itselläni oli päälle 11v. gordoni uros tullut jo aiemmin hoitoon ja jouluksi veljeni tuli 10v. walesinsprinkku nartun kanssa käymään. Lisäksi jouluaattona hoitoon tuli sakemanni narttu ja schapendoes uros.
Mielenkiintoista oli huomata laumajärjestyksen muodostuminen aikalailla samantien kun koirat kohtasivat toisensa, kaikki asettui tietyille paikoilleen.
Laitoin koirille puhdasta vettä lenkin jälkeen, kaikki koirat olivat tulossa juomaan, mutta asettuivat selvästi itseään arvoasteikolla ylemmän taakse. Ensimmäisenä joi sakemanni narttu, sitten walesinsprinkku narttu, sitten schapendoes uros, sitten Irwin ja viimeisenä gordoni uros.
Kun Gordoni oli juonut alkoi uusi kierros ja koirat joivat täysin samassa järjestyksessä
Rähinöintiä ei ollut yhtään, missään vaiheessa, kaikille oli hyvin selvää missä kohtaa arvoasteikolla laumaa he sijaitsivat ja järjestely oli kaikille mieleinen ja näin sen kuuluisikin mennä.
Mutta tämän enempää en tällä erää jaksa asiaan perehtyä ja kirjoitella, vaikka monta mielenkiintoista havaintoa teinkin. Mutta tämä todistaa sen, että koirien laumahoito on ihan toimivaa.
Tässäkin tilanteessa toisilleen täysin tuntemattomat koirat tulivat ilman minkäänlaisia välikohtauksia toimeen keskenään.
Ehkä palaan tähän asiaan vielä myöhemmin uudestaan:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti